Suurin osa päätöksistä tehdään alitajuisesti, mielikuviin perustuen

Ajattelusta ja päätöksistä suurin osa tapahtuu ulottumattomissamme tiedostamattoman mielen syvyyksissä. Alitajunta työskentelee myös nukkuessamme. Se on suuressa roolissa valintoja ja päätöksiä tehdessämme. Alitajunta ja tietoisuus ovat molemmat aktiivisina kun olemme hereillä. Se prosessoi aktiivisesti koko ajan ja tietoisuus on normaalisti mukavassa varuillaolo-tilassa. Alitajunta tuottaa jatkuvasti ehdotuksia ja vihjeitä tietoisuuteen: vaikutelmia, intuitioita, merkityksiä ja tunteita. Jos tietoisuus hyväksyy nämä, ne muuttuvat käsityksiksi ja tahdonalaiseksi toiminnaksi. Jos kaikki sujuu hyvin, kuten useimmiten on asian laita, tietoisuus hyväksyy alitajunnan suositukset joko sellaisenaan tai pienin muutoksin. Yleensä ihminen luottaa intuitioonsa ja toimii sen mukaisesti.

Kun alitajunta ajautuu ratkaisemattomaan ongelmaan, se kutsuu tietoisuuden käsittelemään asiaa. Alitajunta saa tietoisuudelta tarvittavia tietoja helpottamaan ongelman ratkaisussa. Tietoisuus herää vasta kun alitajunta ei pysty tarjoamaan ratkaisua asiaan. Ihminen käsittelee tietoisesti vain asioita, jotka ovat ristiriidassa alitajunnan luoman maailmankuvan kanssa. Alitajunnassa lehmät eivät lennä eivätkä kissat hauku. Jos jotain yllättävää tapahtuu joka on ristiriidassa alitajunnan kanssa, asia pitää käsitellä tietoisuuden tasolla. Tietoisuus valvoo myös ihmisen omaa käytöstä: se pitää itsehillintää yllä vaikka olisikin vihainen tai loukkaantunut. Tietoisuus herää myöskin siinä tapauksessa, kun se huomaa jonkin virheen tapahtuvan.
Suurin osa, mitä ihminen ajattelee tietoisuuden tasolla, perustuu kuitenkin alitajunnan antamaan informaatioon. Tietoisella ajattelulla on kuitenkin viimeinen sana sanottavanaan.

Alitajunnan ja tietoisuuden välinen työnjako on tehokas. Se minimoi vaivan ja maksimoi suorituskyvyn. Tämä järjestely toimii normaalisti sujuvasti koska alitajunta on erityisen hyvä siinä mitä se tuottaa. Se antama tilannekuva tutuissa tilanteissa on yleensä aina oikea ja sen lyhyen aikavälin ennuste on myös oikean suuntainen. Sen reaktiot haastaviin tilanteisiin ovat nopeita ja yleensä tarkoituksenmukaisia. Alitajunnalla on myös omat heikkoutensa. Se tekee joskus vääriä päätelmiä ja vastaa kysymyksiin hatarallakin tausta-aineistolla. Logiikka ja faktat eivät ole sen vahvinta aluetta. Alitajuntaa ei voi myöskään laittaa pois toiminnasta.

Ajattelemme siis paljon vähemmän kuin ajattelemme ajattelevamme. Alitajunnan ja sieltä kumpuavien mielikuvien voimaa ei kannata väheksyä. Sen sijaan alitajunnan suurta vaikutusta päätöksentekoon kannattaa käyttää hyväksi markkinoinnissa.

Mielikuva on totta®.

Muita artikkeleita